Gili Trawangan

Gili Trawangan 30.1- 2.2.2016

Gilin saaret sijaitsevat noin 50 km päässä Balilta aivan Lombokin saaren edustalla. Vaikka Gileistä puhutaankin Balin matkakohteena, ne kuuluvat osaksi Lombokia. Näitä pieniä saaria on kolme kappaletta ja ne kaikki ovat suhteellisen pieniä, kävellen ne pystyy kiertämään alle kahdessa tunnissa. Aloitimme saariin tutustumisen Trawanganilta, josta varasimme majoituksen kolmeksi yöksi, joka oli aivan riittävä aika tällä saarella oleskeluun. Gili T on tunnettu bilettämisestä ja rennosta menosta. 

Saarilla ei ole ollenkaan moottoriajoneuvoja, vaan kulkeminen tapahtuu polkupyörillä, kävellen tai cidomo- hevoskärryillä. Varasimme saarille paljon käteistä, koska netissä ja matkaoppaassa luki, että käteisautomaatteja ei niillä ole. Mutta kaikilta saarilta saa jo nykyään nostettua käteistä. 

Majoituimme Ozzy cottages & bungalows- nimiseen pieneen resorttiin rannan tuntumaan. Saarille ei saa rakentaa hotelleja suoraan rannoille, vaan ne on varattu ravintoloille. Resortti oli ihan mukava ja viihtyisä. Saimme lykättyä varaustakin helposti yhdellä päivällä, koska saapuminen saarelle viivästyi. Miinus puolet majoituksessa oli bungalowin huono patja ja selkämme olivatkin aika hajalla kolmen yön jälkeen. Gilin saarien pääuskonto on islam, joten moskeijan aamuviiden veisut raikuivat bungalowin lähellä olevista kajareista niin lujaa, että aamuherätys oli taattu. Joten kannattaa majoitusta valitessa ottaa moskeijan sijainti huomioon.

Vaikka Gili T:ltä löytyi rauhallisempiakin paikkoja viettää aikaa, huomaa kyllä, että saari on painottunut bilettämiseen. Joka kulman takaa tarjottiin huumeita, taikasienistä (taitaa olla paikallinen siitakesieni, jota kasvaa luonnonvaraisena) aina kovempiin aineisiin kuten meta-amfetamiiniin asti. Tämä oli todella rasittavaa, koska sitä tapahtui koko ajan ja emme muutenkaan oikein viihtyneet saaren viboissa. Saari onkin aussinuorten suosiossa ja tänne tullaan monesti vain bilettämään ja vetämään pää sekaisin. T:llä on paljon baareja, mutta ne ovat keskenään sopineet mikä isompi baari järjestää bileet aina tiettynä päivänä viikosta.

Näimme tämän pikkuvaraanin lisäksi myös todella ison yksilön löntystelemässä rauhallisesti pitkin polkua keskellä saarta ennenkuin se katosi kasvuston sekaan. 

Kaikkien Gilin saarien majoituskeskittymät ovat sijoittuneet saarien itäpuolille. Kävelimme yhtenä päivänä Gili T:n toiselle puolelle, joka näyttikin todella hiljaiselta ja autiolta.

Vaikka Gilin saaria mainostetaan paratiisimaisina unelmalomakohteina, niin roskaaminen syö tätä mielikuvaa aika rajusti. Vaikka nykyään roskahuoltoon yritetäänkin jo painottaa enemmän, se ei ole pysynyt turismin perässä ja varsinkin kun tuulee sopivasti Lombokin suunnalta, kuljettaa merivirrat sieltä paljon roskaa saarten rannoille. Melkein kaikki rannat olivat aika roskaisia, jos ei kohdalla sattunut olemaan isoa resorttia, joka hoiti rannan siistimisen siltä kohdin. Kelluvien vaippojen, pullojen ja muiden roskien seassa ei ole niin houkuttelevaa uiskennella. 

Syömässä kannattaa käydä sataman viereisellä torilla, johon ilta-aikaan kokoontuu torimyyjät myymään ruoka-annoksia. Paikka on ahdas ja annokset näyttävät epämääräisiltä, mutta ovat todella halpoja ja todella hyviä. Yhtenä iltana kävimme kuuntelemassa reggae-baari Sama samassa hyvää bändiä. Se onkin ainut baarisuositus, jonka osaan saarelta antaa. Me olemme todella huonoja bilettämään lomalla, kun lomaa ei viitsi tuhlata pöhnään ja krapulaan.

Gili Trawangan ei oikein tuntunut meidän tyyliseltä paikalta ja kolmea yötä enempää emme siellä viihtyneetkään. Jos viihtyy Balin Kutalla, niin ehkä Gili T voisi sitten olla sopiva matkakohde. Mutta rauhallisemmasta tahdista nauttivat voivat suunnata suoraan Menolle tai Airille. 

Joten mekin suuntasimmekin seuraavaksi kohti Gili Menoa.

Siirtyminen Gilin saarille

Lähtö Ubudista ei sujunutkaan aivan kuten piti. Olimme varanneet autokuljetuksen ja lauttamatkan Gili Trawanganille Ubudin keskustassa olevasta matkatoimistosta. Näitä matkatoimistoja, jotka järjestävät turistimatkoja auringonnousu-trekkauksesta polkupyöräretkiin sekä kuljetuksia ympäri Balia löytyy joka kulman takaa. Hinnat näissä on melko samoja, mutta aina kannattaa tiedustella mitä muut ovat maksaneet niistä ja tinkiä sen mukaan. Meidän kaveripariskunta oli yöpynyt Ubudissa pari yötä meidän "vieraanamme" ja he olivat jatkaneet matkaansa Gili T:lle muutama päivä aiemmin meidän lähtöämme. Heidän kuljetukset toimivat hyvin ja auto haki heidät sovitusta paikasta sovittuun aikaan. Toisin kävi meille.

Koska majoituksemme sijaitsi kinttupolun päässä, annoin matkatoimistolle ravintolan nimen, johon meidät oli saapuessakin jätetty auton kanssa. Moneen kertaan varmistin, että tietääkö tyyppi missä ravintola sijaitsee ja kirjoitin sen ylöskin. Meille varmisteltiin, että autokyyti tulee hakemaan meitä klo 11 perjantai aamupäivänä ja siitä klo 13 lautalla eteenpäin. Odottelimme hyvissä ajoin aamujoogan ja aamupalan jälkeen ravintolan edessä rinkkojemme kanssa. Kello lähestyi puoli 12 ja päädyin soittamaan toimiston antamaan numeroon. Kuljettaja vastasi, että ovat vielä toisella hotellilla ja menee vielä noin 10 minuuttia. Tosin Balilla 10 minuuttia tarkoittaa kaikkea 10 minuutin ja parin tunnin väliltä.

Klo 12 jälkeen ketään ei ollut vieläkään tullut hakemaan meitä, joten uusi soitto. Kuljettaja sanoi, että oli käynyt paikassa jo kahdesti, mutta siellä ei ollut ketään. No ei ollut käynyt, vaan auto oli kuitenkin ollut väärässä paikassa. Siinä sitten selvittelin, että mitäs nyt sitten. Viimeinen lautta lähti klo 13 ja siihen ei enää ehdittäisi mitenkään, seuraava lähtisi vasta seuraavana aamuna ja meillä oli jo majoitus varattu saarelta kyseiseksi yöksi. Kuljettaja soitti johtajalleen ja ainut vaihtoehto oli, että he tulevat hakemaan meidät seuraavana aamuna ja antavat matkasta alennusta. Hetken sulateltua asiaa tajusimme, että ei tässä uimallakaan voi saarelle lähteä, joten otimme taksin Ubudin keskustaan ja etsimme uuden majoituspaikan yhdeksi yöksi. Keskustasta sen takia, koska olimme jo luovuttaneet vuokramopomme pois, niin liikkuminen olisi helpompaa. Löysimme mukavan guest housen, johon jätimme tavaramme ja lompsimme matkatoimistolle antamaan uuden majoitusosoitteen. Toimistolla pahoiteltiin kovasti tapahtunutta ja koska olimme pitkällä lomalla, niin ei lähtöpäivän siirtyminen sitten lopulta harmittanut. Kaverini puhui myöhemmin, että samanlainen tapahtui heillekin ja he joutuivat ajamaan satamaan tuhatta ja sataa taksilla, jotta ehtisivät lauttaan. Joten kannattaa varautua, ettei kaikki toimi aina niin täsmällisesti.

Tämä olikin matkamme ainut "tikkaripäivä". Tikkaripäivä lanseerattiin Thaimaan matkalla, kun olin varannut laukkuuni tikkarin siltä varalta, jos verensokerini pääsee laskemaan ja sitten on piru irti. Ystäväni Marsu tarvikin tätä kiukkutikkaria nopeammin, kuin minä, joten sovimme, että tikkarin saaja ostaa aina uuden seuraavan "kohtauksen" varalle. Tiedättehän sen nälkäkiukun, joka välillä pääsee ikävästi yllättämään. ;)

Seuraavana aamuna kuljetuksemme saapui täsmällisesti klo 7 ja loikkasimme hiacen kyytiin. Balilla kuljetukset ovat saman tyyppisiä kuin Thaimaan "vip-bussit", täyteen sullottuja hiaceja, joissa on olematon ilmastointi. Onneksi saimme paikan etupenkiltä, koska olen helposti matkapahoinvoiva ja aasian autokyydit ovat jo tarpeeksi raffeja saamaan minut voimaan pahoin. Nämä kaksi alinta kuvaa ovat meidän paluumatkaltamme saarilta, koska en kuvannut menomatkalla (yritin keskittyä, etten alkaisi voimaan enempää pahoin). Olisikohan automatka kestänyt satamaan noin tunnin, jossa sitten odottelimme vielä jonkun tovin ennen lautan lähtöä. Padangbain satamassa paikalliset kauppiaat tyrkyttävät turhankin hanakasti hedelmiä, juomia ja rättejä lauttaa odottaville matkustajille. Hedelmiä tosin ostettiinkin, kun aamupäivä venyi aika pitkäksi pelkällä aamupalalla. 

Gilin saarille pääsee useammalla tavalla, hitaalla/halvalla tai nopealla/kalliilla. Budjettimatkailija voi lähteä etenemään monia tunteja kestävällä "autolautalla", joka menee Lombokin saarelle, josta jatketaan taksilla tai hevoskyydillä seuraavaan satamaan, josta taas siirrytään pikkuveneellä saarille. Jos ei ole kiire ja haluaa käyttää koko päivän matkustamiseen ja fiilistellä paikallisia tapoja, niin tämä toimii hyvin siihen tarkoitukseen. Toinen tapa on fastboat, joka on hieman kalliimpi, mutta perillä noin puolessatoista tunnissa. Me kuljimme Ekajaya- fast boatilla ja olin ihan tyytyväinen lauttafirmaan. Menomatkalla istuin sisätiloissa ja välttelin merisairautta, mutta paluumatkalla huomasin, että yläkannella pystyi myös olemaan voimatta pahoin. Keli oli tyyni ja matka sujuvaa. 

Vene kulki ensin Lombokin saaren satamaan, josta koukkasi Gili Airille ja sieltä Gili Trawanganille, jossa kipitimme tikkaita pitkin vaalean hiekan peittämälle rannalle, nappasimme rinkat veneestä venehenkilökunnan ojentamina ja lähdimme etsimään majoitustamme. Olin vain onnellinen, että selviydyin retkipäivästä voimatta pahoin. Mielessä kummitteli vieläkin parin vuoden takainen venematka Thaimaassa, jolla ystäväni oli jo valmiiksi mahataudissa ja itsekin aloin olemaan loppumatkasta huonossa kunnossa ja matkalla Bangkokiin nousi jo kuumekin. Joten tämä oli ihan lasten leikkiä.

Seuraavaksi tunnelmia Gili Trawanganilta. 

Monkey Forest ja Antonio Blanco- museo

Emme Ubudissa kauheasti harrastaneet turistikohteita, mutta kävimme kuitenkin tutustumassa Monkey Forestiin tai siis lähinnä sen parkkipaikkaan. Sisälle metsäpuistoon emme menneet, koska apinoihin sai tarpeeksi kontaktia jo puiston ulkopuolellakin. Nämä jaavanmakakit ovat niin tottuneita ihmisiin, että paikanpäällä varoitetaankin, ettei mitään irtotavaroita kannata ottaa mukaan puistoon, sillä kaikki aurinkolaseista eväisiin lähtevät apinoiden mukaan. 

Istuimme parkkialueen reunalla olevalle levähdyspenkille ja ei aikaakaan, kun jostain juoksi jo apina paikalle vaatien minun vesipulloa itselleen. Röyhkeän taitavasti tyyppi puraisi pullon pohjaan reiän, joten luovutusvoiton jälkeen päädyin juottamaaan kaveria. Muitakin apinoita parveili tottuneesti parkkialueen kulmilla kytäten sopivaa varastettavaa. Vaikka rakastankin eläimiä, olivat nämä röyhkeät makakit lievästi pelottavia. Vesipullonpölliäkin ehti puraista minua käteen, mutta onneksi ei mennyt iho rikki. Mutta haluaisin kyllä tietää mitä ne tekevät niille kaikille pöllityille sandaaleille ja aurinkolaseille.

Etsi kuvasta kolme apinaa.

Toinen kohde, jossa vierailimme Ubudissa oli Antonio Blancon taiteilijakotimuseo. Espanjalais-amerikkalainen taiteilija asettui Balille ja löysi täältä paikallisen vaimon itselleen. Monet hänen töistään kuvaavatkin alastomia balilaisia naisia (tällä tiedolla houkuttelin mieheni museoon). Hän rakennutti överin renessanssipalatsin itselleen (överi palatsi oli toinen huokutin miehelleni), joka valmistui samoihin aikoihin viime vuosituhannen vaihteessa, kun hän itse kuoli. Nykyään tätä Blancon taidetta esittelevää kotimuseota ylläpitää hänen poikansa, joka on myöskin taiteilija. 

Palatsin pihapiiri on yhtälailla tutustumisen arvoinen kuin itse palatsikin. Todella kauniissa puutarhassa on paljon kesyjä lintuja aina papukaijoista kanoihin.

Sisällä ei saanut kuvata, joten nappasin tämän kuvan netistä, samoin kuin esimerkkikuvan hänen töistään. 

Tykästyin Antonio Blancon taiteeseen, todella kauniita ja vaikuttavia teoksia. Maalausten eriskummalliset kehykset olivat myös osa teosta. Kannattaa googlettaa Antonio Blanco; lievästi perverssin näköinen kaveri. Ymmärrän, että alastomat naiset olivat mieluisa inspiraatio :)

Kotimuseo sijaitsee korkean mäen päällä. joten kannattaa kiivetä kattotasanteelle, sieltä avautuu hienot maisemat.

Jos taide, överit rakennukset ja kauniit puutarhat kiinnostavat, niin kannattaa vierailla Antonio Blancon museossa. Yllätti positiivisesti.

Eat, Pray, Love, Ubud

Alun perin olimme ajatelleet, että viipyisimme Ubudissa viikon, mutta tykästyimme paikkaan ja päätimme jäädä sinne vielä toiseksi viikoksi. Vaikka keskusta on välillä hyvin ruuhkaisan tuntuinen, on Ubudin fiilis jotain käsittämätöntä. Viihdyn paremmin syrjäisemissä paikoissa kuin kaupungeissa, mutta Ubudin jokin sielua silittävä rauha sai minut tykästymään tähän pieneen kaupunkiin ihan täysillä.

Toki taksien ja turistimatkojen tyrkyttäjiä on keskustassa joka kulmalla, kuten muuallakin Balilla ja ärsytti, kun tuntui, että kaikki mitä sanot paikallisille on No, thank you. Tätä kun toisti tarpeeksi paljon, ei tehnyt edes mieli tutustua tarjottaviin asioihin lähemmin. Joku voisi todellakin kertoa heille, että pakkotyrkytys-taktiikka karkoittaa turistit, eikä toisin päin.

Ubudista löytyy kattavasti muitakin kauppoja, kuin niitä perus turistikrääsäputiikkeja. Taide ja käsityöt ovat vahvasti edustettuna kaupungissa. Tauluja myyviä artshoppeja on paljon ja joissain niissä voi nähdä taiteilijan työssään. Seurattiin yhtenä päivänä myös koristeveistäjän työskentelyä, joka myi hienoja seinäkoristeita. Joogaan ja hyvinvointiin liittyviä kauppoja ja kahviloita löytyy monia, joista voi ostaa joogavaatteita, luomutuotteita ja -ruokaa. Keskustan alueen pystyy aika nopeasti hahmottamaan pelkästään kävellen. Keskellä keskustaa on tori-alue, jossa paikalliset myyvät hedelmä- ja ruokatuotteita paikallisille ja turistikamaa turisteille. 

Kuumuus pakotti pitämään hengähdys- ja juomataukoja vähän väliä. Vettä kului monia litroja päivässä ja paikallista Bintang-olutta pullollinen silloin tällöin. Tässä ihmetellään pääkadun varrella paikallisten kuormanlastaustaitoja.

Italialaistyylistä gelato-jätskiä myytiin monissa jätskibaareissa ja kyllä ne maistuivatkin taivaallisille kovassa helteessä.

Ruoka Balilla on todella hyvää. Mielestämme sitä oli myös monipuolisemmin tarjolla kuin Thaimaassa. Vaihtoehtoja löytyi indonesialaisen, thaimaalaisen, italialaisen, texmex ja länkkäriruuan väliltä. Esimerkiksi alakuvassa oleva perusbalilainen martabak oli maittavaa ja melkein joka ravintolasta sai tuorepuristettuja mehuja, joita tuli juotua Paljon.

Meidän lempiravintolaksi päätyi tämä ranskalaisnaisen omistama Melting Wok- ravintola. Löysimme sen vasta pari päivää ennen Ubudista lähtöä, joten ne päivät söimmekin vain siellä. Ravintola on iltaisin aina niin täynnä, että pöytä kannattaa varata etukäteen. Meillä oli todella hyvä säkä, että löysimme aina sopivan välin, että mahduimme ruokailemaan ilman varausta. Ravintolan wok-ruokiin perustuva menu on kirjoitettu liitutauluille, joissa päivän erikoiset vaihtuvat päivittäin ja samaa ruokaa ei yhdellä lomalla ehdi edes syömään. Vaikkemme olekaan mitään kulinaristeja, niin rankkaisimme ensimmäisenä tuossa ravintolassa syömämme annoksen ehkä parhaimmaksi mitä olemme ikinä syöneet.  

Makuelämyksen kruunasi ihanat ranskalaistyyliset jälkiruuat. Ravintolasta poistuessa omistaja ja kaikki tarjoilijat tulivat aina kiittämään ja hyvästelemään asiakkaat, siis aivan joka kerta. Toinen suositeltava ravintola on samalla Jalan Goutama- kadulla sijaitseva Biah biah. Todella hyvää paikallista ruokaa ja halvalla.

Komeita Tokee-gekkoja kaupan seinällä metsästämässä ötököitä. Jos Aasian matkalla ihmettelet, että mikä lintu pitää äänekästä To-keeee- ääntä, niin se onkin tämmöinen lisko. Näimme myös yhtenä päivänä todella ison varaanin tepsuttelemassa tien vieressä, kun ajoimme siitä mopolla ohi.

Seuraavaksi juttua Ubudin Monkey Forestista ja Antonio Blanco-museosta.